MAANRAKENNUS JOENSUU

Kaivuu ja sähköpalvelu Parviainen Oy tekee kokonaisvaltaiset maanrakennustyöt Joensuun alueella. Olemme tehneet erilaisia maanrakennustöitä jo vuodesta 1998. Maanrakennus tehdään aina huolellisesti ja maaperä huomioiden. Tutustu salaojitukseen sekä talojen pohjatöihin.

SALAOJITUKSET KOHTEESEEN KUIN KOHTEESEEN

Salaojat ovat tärkeä osa rakentamista ja usein ylikatsottu osa omakotitaloelämää. Salaojien tehtävänä on suojella esimerkiksi kellarikerroksia vedeltä sekä taloa ympäröiviä rakenteita esimerkiksi roudan aiheuttamilta tuhoilta. Salaojia käytetään myös maataloudessa peltoalueiden kuivattamiseen. Voimme myös kaivaa avo-ojat, joihin sadevesi ja maaperän kosteus pääsevät laskemaan salaojaputkia pitkin.

Kaivamme salaojitukset kohteeseen kuin kohteeseen, ota meihin yhteyttä ja pyydä kilpailukykyinen tarjous.

Ota yhteyttä »

TALOJEN POHJATYÖT JOENSUUN ALUEELLA

Rakentaminen lähtee pohjasta. Hyvä talonpohja on tukeva ja maaperän mukaan tehty. Ammattimainen henkilökuntamme kunnioittaa suunnitelmavaiheessa tehtyjä aikatauluja, jotta itse rakennuksen pystytys voidaan aloittaa ajallaa ja lisäkustannuksilta säästytään. Joskus voi käydä niinkin että talopakettia tilatessa pakettihintaan kuuluvat perustukset mutta ei pohjatyöt. Tulemme mielellämme hoitamaan kaikkien kohteiden pohjatyöt luotettavasti, ammattitaitoisesti ja asiakaslähtoisesti.

Maansiirtoautomme voi tarvittaessa kuljettaa kaikki tarvittavat maa-ainekset paikan päälle, tarvitsit sitten soraa tai vaikkapa hiekkaa. Voit myös tilata maa- ja kiviaineskuljetukset erikseen.

Pyydä tarjous »

Tarkemmat yhteystietomme löydätte täältä!

OTA YHTEYTTÄ »